Pyhäinpäivä

Elämisen arvoisesta elämästä kysytään usein kaksi kysymystä: Kenellä on hyvä elämä? ja Kuka on hyvä ihminen? Ensimmäinen kysymys esitetään mainoksissa, toinen hautajaisissa.

Suuri osa Jeesuksen opetuksesta käsitteli näitä kahta kysymystä. Jeesuksen aikana hyvää elämää nimitettiin autuaaksi. Jeesuksen nimityksiä siitä, kenellä on hyvä elämä kutsutaan autaaksijulistukseksi. Niistä tuli ehkä kuuluisimmat lausunnot hyvästä elämästä mitä koskaan on annettu ja ehkä myös yllättävimmät, koska hän opetti, että hyvä elämä on jokaisen saavutettavissa ulkonaisista olosuhteista riippumatta.

Jeesuksen opetus sydämen tilasta oli niin vakuuttava, että se siirtyi ihmiskunnan moraaliseen sanastoon. Sanaa tekopyhä käytetään kymmenen kertaa uudessa testamentissa. Joka kerta sanan käyttäjä on Jeesus. Jeesuksen mukaan Jumala ei siedä tekopyhyyttä. Hyvä ihminen ei ole vain sellainen, joka vain tekee hyviä asioita, vaan joka aidosti tahtoo tehdä hyviä asioita.

Sunnuntaina vietettävä pyhäinpäivä ei ole kuolleiden muistopäivä. Jumala ei ole kuolleiden, vaan elävien Jumala. Sinun ja minun. Me olemme pyhiä, Jumalan seurakunta maan päällä, sillä meidän keskellämme vaikuttaa Pyhä Henki. Siellä missä on hyvä henki, siellä on Pyhä Henki.

Juuri tästä kertoo Johanneksen kirjeestä löytyvä aivan mahtava kohta: ”Älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.” (1 Joh.3:18) Jospa me osaisimme rakastaa, ei sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa. Silloin joka päivä olisi Pyhä päivä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s