Aliarvostettu arki

Arki on muka tylsää ja harmaata, juhla aina iloinen ja värikäs. Tuttua huttua. Arki on turhaan aliarvostettua. Ensimmäisen joulun tapahtumista kertovaa Luukkaan evankeliumia lukiessa huomaa, ettei arjen vähättelyyn ole mitään syytä.

Tutussa kertomuksessa nousee esiin paimenten osuus. Jeesuksen syntyhetkillä paimenet olivat arkitöissään. Heillä ei ollut juhlahetkeä, eivätkä he viettäneet ansaittua vapaapäivää kiireisen aherruksen keskellä. Paimenet olivat töissä, kun enkeli ilmestyi heille.

Siinä kuuluisassa yössä ei ollut mitään ihmeellistä, ennen kuin Jumala syntyi maailmaan. Enkelten ilmestyessä paimenten arki oli äkkiä täynnä pyhyyttä, Jumalan läsnäoloa. Jeesuksen seimellä arjen sankarit kokivat jotain, mitä voi kokea vain Jumalan läsnä ollessa.

Seimellä vietetyn hetken jälkeen paimenet palasivat takaisin töihin. Arki jatkui, vaikka Jumala oli juuri syntynyt ihmiseksi! Jotain oli kuitenkin muuttunut: arki ei ollutkaan enää harmaata. Paimenet olivat nähneet Valon, heidän arkensa ei ollut enää milloinkaan samanlaista kuin ennen.

Jumala syntyi keskelle arkea. Hän ei odotellut juhlahumua, vaan lähestyi ihmistä ihmisen ehdoilla. Jos Jumalaa ei kohtaa arjessa, ei hänen kohtaamisensa taida onnistua pyhänäkään. Jumala tuskin haluaa tulla kohdatuksi vain jouluna ja pääsiäisenä ja niinä satunnaisina hetkinä, jolloin löydät itsesi kirkosta. Hän tahtoo olla mukana elämäsi jokaisena hetkenä, ennen muuta arjessa.

Kun Jumala on mukana arjessa, ei mikään juhla voi olla arkea parempi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s