Rauhaa!

Tänä vuonna nuoren kirkon vuositeema on Rauha. Jeesus sanoo: ”Rauhan minä jätän teille, minun rauhani, sen minä teille annan”. Tässä ei ole kysymys tunnelmasta, vaan paljon enemmästä. Aikoinaan tein töitä nuorten kanssa joilla oli erityisiä vaikeuksia. Kerrankin meidän toimistoon tuli nuori nainen joka oli ihan tolaltaan. Hän oli hermostunut, itkuinen ja pelokas. Yritin jutella ja lohduttaa, mutta en saanut häneen juuri minkäänlaista kontaktia. Hän vaikeroi ja oli tuskainen. Meillä oli siellä vapaaehtoinen lääkäri, jonka kanssa juttelin ja kysyin mitä pitäisi tehdä. Hän kävi apteekista hakemassa rauhoittavia tabletteja, jotka sitten anoimme hänelle. Hetken päästä hän istui varsin rauhallisena sohvalla ja sanoi: ”Nyt minä olen rauhallisempi ja en ole ihan niin kireä enää. Mutta minun tuskani sisälläni on aivan yhtä suuri kuin äsken. Se ei lähde pois näillä lääkkeillä”. Oli oikeastaan aika karmivaa katsoa tätä nuorta naista tietäen hänen olevan tuskissa, joilla ei nyt ollut näkyvää muotoa. Hän oli käytökseltään rauhallinen, mutta sydämessään rauhaton. Jeesuksen lupaama rauha ei ole ulkoista käyttäytymistä, se on sisäistä lepoa ja varmuutta.

Ajattele rotusortoa vastaan taistellutta Martin Luther Kingiä tai hänen seuraajiaan. Hehän olivat kansanvillitsijöitä ja pahennuksenaiheuttajia. Silti he toimivat sisäisestä varmuudesta, rauhasta käsin. Jeesuksen lupaama rauha ei ole ulkonaista käyttäytymistä, muottiin ahtautumista, sellaiseen kuosiin pukeutumista, mihin ei mahdu. Jeesuksen rauha ei ole sitä että kiltisti toteutetaan kodin, kulttuurin, median tai yleisen mielipiteen normit. Se on sitä, että minä tiedän, kenen käsissä elämäni on. Ja minä tiedän, kuka on minun pelastajani ja armahtajani. Sisäisestä rauhasta käsin voin lähteä levittämään rauhan sanomaa lähipiiriini ja sinne missä ikinä liikunkin.

Elämämme pienet hetket

Eräs intialainen satu kertoo prinsessasta, jolle annetiin lupa kulkea kellon läpi poimiakseen tähkäpäitä. Sopimukseen sisällytettiin myös lupaus, että kaikki hänen poimimansa tähkät muuttuisivat jalokiviksi. Mutta hän saa kulkea pellon poikki ainoastaan yhden kerran.

Prinsessa lähti kulkemaan pellon poikki. Hänen mielestään ensimmäiset tähkät olivat liian pieniä ja jätti ne poimimatta. Hän tuli keskelle peltoa ja totesi etteivät tähkät olleet sielläkään tarpeeksi suuria. Hän haaveili isoista upeista jalokivistä. Niin hän jatkoi valikoimista ja hyljeksimistä, kunnes oli kulkenut viljapellon laidasta laitaan. Silloin hänelle tuli hätä ja hän yritti tempaista muutaman tähkäpään, mutta liian myöhään. Hän jäi ilman timantteja.

Nyt meilläkin on vaihtunut uusi vuosi ja toivottavasti meillä on monta vuotta edessäpäin. Me vaellamme vain kerran elämämme matkan. Monen nuoren mielestä elämä on pitkä, mutta se hurahtaa ohi nopeasti. hetki sitten oltiin eskarissa, nyt koulunkäyntikin lähestyy loppua ja edessä on monia valintoja. Juuri näihin tuokioihin kätkeytyvät elämämme monet tehtävät, tapahtumat, rakastumiset, hylkäämiset, voitot, tappiot, ilot, surut, onnistumiset ja epäonnistumiset.

Suuria tekoja ja kuuta taivaalta tavoitellessamme moni hyljeksii pienten tehtävien suorittamista. Suurta tavoitellessa, pienet kokemukset jäävät huomaamatta. Kohta nuoruus hurahtaa ohi ja sen jälkeen aika meneekin nopeasti. Eläkäämme tätä päivää ja nauttikaamme tästä hetkestä, näistä kavereista ja koulupäivistä. Aika mennyt ei koskaan palaa, lauletaan eräässä laulussa.

Raamattu sanoo, että mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää. Pienet teot, ystävälliset sanat, kaverin auttaminen tai huomioon ottaminen on se mihin sinut on kutsuttu. Esimerkiksi jospa viettäisin pienen hetken Taivaallisen Isän seurassa rukoillen. Ne ovat niitä pieniä asioita, joista huomaamme ajan päättyessä omistavamme sylillisen jalokiviä. Nauti tänä vuonna elämän pienistä asioista, niin kaikki on mielekkäämpää ja antoisampaa tänäkin vuonna.

MUTKUSITKU

Aika harjoittelijana Herttoniemen seurakunnassa on nyt päättymässä. Paljon on koettu yhdessä, pohdittu maailman menoa ja oman elämän isoja kysymyksiä. Minun on aika siirtyä eteenpäin seuraaviin arjen haasteisiin ja nyt ehdin myös aloittaa lenkkeilyn.

Meillä on usein taipumus ajatella elämää vaiheittaisena jaksoista koostuvana kokonaisuutena. Ensin tulee syksy ja sitten joulu. Joulun jälkeen alkaa kevätkausi, jota seuraa kesä. Ysiluokan jälkeen jatkan toiselle asteelle ja sitten olen jo melko aikuinen. Toisen asteen jälkeen olen jo aikuinen ja alan oman elämäni opiskellen tai töitä tehden ja niin edelleen.

Jaksottaminen on varmasti hyvä asia ja auttaa meitä hahmottamaan ja suunnittelemaan elämäämme. Sen avulla voimme tsempata arjen haasteissa tietäen, että kova työ palkitaan ansaitulla kesälomalla tai että jouluna pääsee pitkästä aikaa syömään hyvin ja löhöämään sängyn pohjalla.

Oletko koskaan lykännyt jotain velvollisuuttasi seuraavalle kesälomalle? Oletko kenties päättänyt, että joulun jälkeen, kevätlukukauden koittaessa, otat itseäsi niskasta kiinni ja opettelet viimein virkkaamaan? Oletko sanonut: ”sitku mä oon lukiossa/amiksessa/aikuinen/YouNameIt, mä hoidan tän asian”. Sitku, sitku sitku…muttei vielä.

Elämää on hyvä ja tervettä suunnitella, mutta loputtomiin asioita ei voi lykätä. Sinulla on vain tämä hetki. Tulevasta ei kukaan tiedä ja mennyttä ei voi enää muuttaa. Ei minusta tule sen parempaa lenkkeilijää, vaikka harjoitteluni Hertsikassa loppuu. Jos en päätä lähteä lenkille, ei minua lenkkipoluilta löydä. Lykkään lähtöä taas joulun yli, sitku mul on enemmän aikaa.

Lenkkeily marraskuussa 2017 on aika pieni päätös, jopa minun oman elämäni kannalta. Mutta elämä on täynnä myös isoja päätöksiä. Huomisen eteen jää esirippu, kuten laulussa sanotaan ja silti tulisi kyetä valitsemaan oikein. Kaiken tämän keskellä meille luvataan jotain varmaa ja pysyvää. Raamattu kertoo, että Jumala pysyy. Ja raamattu kertoo, että Jumala haluaa olla sinun kanssasi, jo nyt, eikä vasta taivaassa. Mitä vastaat Jumalan kutsuun? Voisitko vastata jo tänään?