Tänä vuonna nuoren kirkon vuositeema on Rauha. Jeesus sanoo: ”Rauhan minä jätän teille, minun rauhani, sen minä teille annan”. Tässä ei ole kysymys tunnelmasta, vaan paljon enemmästä. Aikoinaan tein töitä nuorten kanssa joilla oli erityisiä vaikeuksia. Kerrankin meidän toimistoon tuli nuori nainen joka oli ihan tolaltaan. Hän oli hermostunut, itkuinen ja pelokas. Yritin jutella ja lohduttaa, mutta en saanut häneen juuri minkäänlaista kontaktia. Hän vaikeroi ja oli tuskainen. Meillä oli siellä vapaaehtoinen lääkäri, jonka kanssa juttelin ja kysyin mitä pitäisi tehdä. Hän kävi apteekista hakemassa rauhoittavia tabletteja, jotka sitten anoimme hänelle. Hetken päästä hän istui varsin rauhallisena sohvalla ja sanoi: ”Nyt minä olen rauhallisempi ja en ole ihan niin kireä enää. Mutta minun tuskani sisälläni on aivan yhtä suuri kuin äsken. Se ei lähde pois näillä lääkkeillä”. Oli oikeastaan aika karmivaa katsoa tätä nuorta naista tietäen hänen olevan tuskissa, joilla ei nyt ollut näkyvää muotoa. Hän oli käytökseltään rauhallinen, mutta sydämessään rauhaton. Jeesuksen lupaama rauha ei ole ulkoista käyttäytymistä, se on sisäistä lepoa ja varmuutta.

Ajattele rotusortoa vastaan taistellutta Martin Luther Kingiä tai hänen seuraajiaan. Hehän olivat kansanvillitsijöitä ja pahennuksenaiheuttajia. Silti he toimivat sisäisestä varmuudesta, rauhasta käsin. Jeesuksen lupaama rauha ei ole ulkonaista käyttäytymistä, muottiin ahtautumista, sellaiseen kuosiin pukeutumista, mihin ei mahdu. Jeesuksen rauha ei ole sitä että kiltisti toteutetaan kodin, kulttuurin, median tai yleisen mielipiteen normit. Se on sitä, että minä tiedän, kenen käsissä elämäni on. Ja minä tiedän, kuka on minun pelastajani ja armahtajani. Sisäisestä rauhasta käsin voin lähteä levittämään rauhan sanomaa lähipiiriini ja sinne missä ikinä liikunkin.